torstai 13. maaliskuuta 2014

Pilates Level1 ohjaaja koulutus suoritettu


Harjoittelujakso ryhmän kanssa on nyt tehty ja samoin viimeinen intensiivinen koulutusjakso on takana. Koulutuksen näyttö hyväksytty, joten nyt alkaa sitten omat tunnit.. Mahtavaa! 

Kiitos ihanalle harjoitteluryhmälle, jossa oli mukana eri-ikäisiä ja kuntoisia naisia. Kenelläkään ei ollut Pilates-harjoittelusta kokemuksia, joten siinä oli hyvä haaste myös itselleni. Oli myös mukava kuulla, että jo neljän harjoituskerran jälkeen jokaiselle avautui jokin pieni asia tai juju Pilateksesta....




Pienempi ja isompi hätä - siitä mielikuvasta voisi lähteä Pilates harjoittelussa esimerkiksi lantionpohjan lihasten aktivointi.  Navan alueen tukipisteen aktivoinnissa mielikuvana voisi olla levä petella-vyö, jota kiristät. Lavan alueen tukipisteen aktivointiin antaisin Sinulle mielikuvaksi sen, että pyöräytät hartiat ensin taakse ja koetat sitten liuttaa lapoja alas - kohti housujen takataskuja. Vielä kurkunpään tuen aktiointiin ajattele esimerkiksi appelsiinin kevyt puristus leuan alle. Pilateksen ymmärtämisessa auttaa mielikuvat...

Pilates harjoittelu vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia mutta tärkeässä roolissa ovat myös lantionpohjan lihakset sekä lavan alueen lihaksisto. Siihen lisätään vielä kurkunpään tuki ja näistä muodostuu meidän ns. voimapesä. Tärkeintä on ymmärtää, että Pilates ei ole jumppaa, eikä se tunnu samalle kun jumppatunnilla tehdään esim. vatsalihaksia...mutta se voi (oikein tehtynä) tuntua jopa rankemmalta, kuin normaalilla jumppatunnilla tehdyt vatsalihakset.

Pilates sopii kaikille mutta erityisesti selkävaivaisille, jotka eivät ole akuutissa tilassa kipujen tai kuntoutuksen suhteen. Oleellista on löytää keskivartalon syvät lihakset ja oppia tunnistamaan sekä kontrolloimaan selän neutraalia asentoa. Selän kannalta parasta on se, että opetellaan asettumaan sellaiseen asentoon, jossa selkäranka kuormittuu oikein. Pilates-harjoitusten kautta pyrimme pysymään siinä, vaikka muut kehon osat liikkuisivatkin. Kun tämän ymmärtää ja oppii, niin taito on siirrettävissä suoraan vaikka perus saliharjoitteluun, -jumppaan tai ihan arkieläman askareisiin.

Pilateksessa käytetään liikkeden tukena ns syvähengitystä (lateraalihengitystä), jossa hengitys suunnataan keuhkojen alaosaan pallean alueelle, kylkiin ja jopa selän puolelle. Syvähengitys auttaa myös avaamaan hengitysteitä ja on hyväksi mm astmaatikoille sekä allergioista kärsiville. Syvähengityksen avulla voit jopa välttää hyvän keuhkotuuletuksen avulla alkavat flunssat...

Lajina Pilates on erittäin haastava, kun oivaltaa tai saa kopin siitä mistä on kyse. Ensinnäkin Pilatesta pitää harjoitella säännöllisesti ja pitkään mutta silti pienet hyödyt voi tuntea aika nopeassa ajassa. Pilates ei ole "hikijumppaa" mutta oikein tehtynä ja oikein oivallettuna tunnet lämpöä, joka tuleekin sisältäsi päin ja tuntuu ennnenkaikkea selässäsi.






Uusi Pilates-alkeet tunti alkaa perjantaista 21.3 alkaen klo 10.30-11.30.
Tervetuloa mukaan !
Mari :)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti