torstai 10. huhtikuuta 2014

Terveysliikuntapäivät liikuntakeskus Zenanassa -opiskelijan näkökulma



Saimme mahdollisuuden päästä järjestämään terveysliikuntapäiviä opintojen terveys ja kuntoliikunnan-valinnaisen kurssin puolesta, eli meillehän tämä oli loistava tilaisuus päästä tositilanteisiin testaamaan ammattitaitoamme ja koulussa opittuja asioita oman alamme työelämää varten. Varsinkin kun suurin osa ryhmästämme valmistuu tänä keväänä.

Jaoimme ohjaus- ja työtehtävät etukäteen, jotta homma toimisi tehokkaasti, kun asiakkaat saapuvat paikalle. Porukkamme tunnisti vihreistä ja sinisistä Pajulahti-paidoista. Tarjolla oli asiakkaille veloituksetta liikunta- ja ravintoneuvontaa, kuntosaliohjausta sekä  vyötärönympärysmittauksia, lihaskunto- ja liikkuvuustestauksia. Liikunnanohjauksissa oli tarjolla  muun muassa lihaskuntojumppaa, kiertoharjoittelua, kehonhuoltoa, foam rolleria, spinningiä ja HIIT-harjoittelua. Ohjauksiin pääsi myös tutustumaan vapaasti veloituksetta. Lisäksi maistelussa oli Olvin uudet TehoSport-tuotteet, joista erityisesti meidän opiskelijoiden lemppariksi tuli proteiinipitoinen harjoittelun jälkeen nautittava suklaa-patukka.



Ensimmäinen päivä oli vähän tunnustelua ja tutustumista. Vaikka Miia ja Mari ottivat meidät avosylin vastaan, emme oikein uskaltaneet ottaa niin sanotusti ’tilaa haltuun’. Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta ja asiakkaitakin kävi kiitettävästi. Kävimme maanantain aikana ahkerasti mainostamassa ympäri ostoskeskusta, ja tiedä nyt oliko sen ansiota, mutta tiistaina porukkaa oli huomattavasti enemmän ja hyvä niin! Meillä riitti hommia ja sen takiahan siellä oltiin :D . Saimme lisää kallisarvoista kokemusta tuntien ohjaamisesta sekä asiakkaiden neuvomisesta.


Asiakkaille suuri kiitos molempien päivien osalta! Ilman teitä ei tästä projektista olisi tullut mitään. Oli hienoa kuulla, että päivästä pidettiin, ja että samanlaisia päiviä toivottiin enemmänkin tulevaisuudessa. Ja suuri kiitos teidän palautteistanne! Lisäksi suuri kiitos Zenanan Miialle ja Marille, että saimme tulla valtaamaan liikuntakeskuksenne. Tällaiset asiakkaiden kanssa tosi-tilanteessa toimimisethan ovat parasta oppia mitä voi tarjota, joten suuren suuri kiitos siitä.

Ystävällisin terveisin,
Nea Naumanen ja Kirsti Johnson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti