keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Emmi testaa - Spinning


Spinning-tuntia olen odottanut ehkä kaikkein eniten näistä ryhmäliikuntatunneista. Spinningissähän on se lyömätön etu, että siihen ei ihan oikeasti kuulu mitään "helppoja" askelsarjoja, jonka aikana jo tunnen irtautuvani kehostani ja leijuvani totaaliselle epämukavuusalueelle. Ehei, siinä ollaan pyörässä kiinni ja se tuntuu turvalliselta.

"siellä ne pyörät vaanii pimeässä"

Kokeilin spinningiä tiistai-illan intervallitunnilla. Intervalli kuulostaa aika pelottavalta, olen nähnyt telkkarin laihdutusohjelmista, että se on se kohta missä hikinen pudottaja kakoo sappinesteitä nurmelle ja dramaattinen musiikki kuumottaa taustalla. Kauden huippuhetket saadaan, jos joku viedään pois ambulanssilla. 
Tälle blogikokeilullekin tietty dramaattiset käänteet saattaisivat tehdä hyvää, mutta olen ajatellut vetää rajan siihen, että pääsisin jokaiselta kokeilutunnilta vielä omin avuin kotiin.

Tunnin alussa ohjaaja Johanna varoittaakin, että edessä on tosiaan kaksi rankkaa työskentelypätkää, mutta ilmeisesti happojen on kumminkin tarkoitus nousta jalkoihin, eikä suuhun. Ohjaaja kyselee onko kukaan ensikertalainen ja auttaa minua säätämään pyörän itselleni sopivaksi. Sitten jo mennään. 
Ensimmäinen perstuntuma spinningiin on aika epämukava, kirjaimellisesti. Satula painaa istuinluihin (ja minulla on tosiaan on pehmusteita!) mutta kaipa siihenkin tottuisi... En ole muistaakseni ajanut ylipäätään pyörällä yli kahteen vuoteen, eli tuntuma satulaan on muutenkin poissa.

Tunnin alussa on kevyt alkulämmittely, mutta minä olen jo sen jälkeen ihan läkähdyksissä. Kymmenen minuuttia tunnista on kulunut, ja alan tajuta, että minun ei ehkä kannata edes yrittää näin ekalla kerralla vetää ihan sata lasissa, jos meinaan tosiaan jaksaa loppuun asti. 

Lämmittelyjen jälkeen alkaa ensimmäinen puristus. Muutaman biisin ajan vedetään ylämäkeen ja reipasta tahtia. Tykkäsin siitä, että ohjaaja tiedottaa koko ajan, missä nyt mennään ja mitä on odotettavissa. Se auttaa siinä, että osaa itse vähän arvioida, että kuinka äärirajoille kannattaa missäkin vaiheessa itsensä puristaa. Pistin kyllä väkisinkin merkille, että tunnilla oli kovakuntoista porukkaa jotka kyntivät menemään isoilla vastuksilla koko tunnin. Ohjaajallakin oli muuten aika vakuuttavat lihakset, kenties menty vähän enemmänkin mäkiä. Huomasin tunnilla myös sen, että ohjaajan käskevä huuto kuulostaa oikeastaan pelottavammalta sinne pukuhuoneen puolelle, tunnilla hikoillessa se oli ok. Tällä ohjaajalla oli myös kiva tyyli painostaa tekemään lujempaa sanomalla esim "Mieti itse, paljonko haluat antaa, mutta nyt on viimeinen mahdollisuus." jne. Sopi tällaiselle auktoriteettikammoiselle ihmiselle.
Viimeisellä jaksolla uskaltauduin sitten itekin polkemaan ihan täysillä ja laittamaan kunnolla vastusta.

Viilentelyjen jälkeen tehtiin vielä nopeat venyttelyt.

Tunnin jälkeen oli kiva fiilis siitä, että oli tullut tehtyä jotain ja mielestäni pysyin ihan hyvin mukana tunnilla. Kuten kirjoitinkin viimeksi, niin minulle tämä liikuntaprojekti on ollut ensisijaisesti sitä henkistä kasvua. Ehkä vähän korostetustikin olen halunnut vältellä kaikkia tavoitteita tai suunnitelmia tai edes erityisiä toiveita, koska en halua mitään sellaista määrettä, jossa saattaisin taas kerran epäonnistua ja lyödä itseeni liikuntaluuserin leiman. 
Rentous on hyvä, mutta sen kääntöpuolena on ehkä vähän se, että jos käyn vaikka salilla, haahuilen siellä toista tuntia tehden vähän sitä ja tätä, ja lopulta kyllästyneenä lähden kotiin, enkä edelleenkään ole ihan varma, että olenko oikeasti tehnyt mitään. 
Ohjatussa tunnissa on se hyvä puoli, että sillä on alku ja loppu ja voin jättää sen ammattitaitoisen ohjaajan huoleksi, että mitä noiden pisteiden välillä tehdään. 
Sisäinen lyttääjä-ääni kyllä tykkää muistutella, että jotkuthan vetää montakin tuntia putkeen, tai käyvät vaikka spinningin jälkeen vielä salilla bodaamassa. Mulle on kai tyypillistä se, että nostan aina rimaa niin, etten muka ikinä saavuta sitä... Siitä pitäisi päästä eroon.

Tuomio spinningistä: Sopii aloittelijalle vallan mainiosti. Porukan rytmissä pitäisi pysyä, mutta vastuksen sääteleminen itse auttaa siinä ihan merkittävästi. Ja ei kai ole kenenkään mikään pakko lähteä hakemaan niitä omia maksimisykkeitä heti ekalla kerralla, vaan tähänkin lajiin voi totutella rauhassa.
Minulle ainut miinus oli se, että jalkapohjiin sattui ihan sikana. Tämä vaiva on vaivannut ennenkin esimerkiksi crossatessa, vaikka olen ostanut uudet kengätkin välillä. Voiko ihmisellä olla yleisen rapakunnon lisäksi myös rapakuntoiset jalkapohjat?

Menisin ja menenkin spinningiin uudestaankin.

Bonuspiste siitä, että tunnilla soi Tehosekoitin. En olisi ikinä kuvitellut, että mun lempibändiä soitellaan jossain ihmeen jumpassa.

"Oli kiva tulla salille, kun joku oli laittanut kukkia ovelle"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti